Jäädäkö vaiko eikö jäädä?

Hello!

Toinen viikko Briteissä pyörähti käyntiin viikonloppuna, mutta ainakaan tähän hätään en voi kehuskella loistavalla mielialalla, ihanimmalla host-perheellä ja mahtavimmalla työpaikalla.

Aloitetaan nyt kuitenkin positiivisemmin. Keskiviikkona tapasin saksalaisen au pairin kanssa kahvilla, torstaina hollantilaisen au pairin kanssa lounaalla, perjantaina suomalaisen au pairin kanssa Hyde Parkissa ja eilen, sunnuntaina, oltiin kansainvälisellä piknikillä kuuden suomalaisen au pairin voimin. Tähän mennessä tapaamani au pairit ovat olleet kaikki todella mukavia ja ystävällisiä, ja heitä on aina kiva tavata.
Olin myös eilen läheisessä baptistikirkossa, ja tutustuin moneen sympaattiseen brittiläismummoon ja -vaariin, jotka olivat hekin todella kilttejä ja hauskoja.

Hyde Parkissa oli tollanen lätäkkö, jossa oli paljon lintuja.

Nyt sit siihen valittamiseen :D Sori jo etukäteen.
Lapsista vanhempi, E, on - kuten edellisessä merkinnässä totesin - tosi suloinen ja aika tottelevainen tyttö, muttta A, eli nuorempi, on hankalampi tapaus niin mun kuin kaikkien muidenkin seurassa. Kyseinen pikkulikka on päättänyt saada kaiken mitä haluaa heti paikalla, eikä suoraansanottuna vastaanota vastustavia mielipiteitä kovinkaan hyvin. A saa riidan aikaan mistä tahansa ja alkaa sitten lyödä ihmisiä/huonekaluja ja kirkua, ja kirkuukin sitten niin kauan, että unohtaa mistä suuttui tai löytää toisen keinon saada tahtonsa läpi. A:n raivarin iskiessä rauhoittelu, huomion vienti muualle (tai sen yritys), tiukasti sanominen? Yhtä tyhjän kanssa.

Tästä talolta nopein reitti Beckenhamin keskustaan kulkee tollasen hassun pikkutien kautta, jonka varrella on kaks tunnelia ja ympärillä ihmnisten puutarhoja.

Ongelma numero kaksi lienee tässä perheessä ylipäätään. Mua ei perehdytetty tähän työhön oikeastaan lainkaan, vaan työtehtäviä vaan alettiin suoraan siirtää mulle. Oletin siinä tilanteessa, että saan sitten varmaan hoitaa pyykinpesun, lastenvahtimisen sun muut askareet niin kuin parhaaksi näen. Mutta oijoi, en olis voinu olla enempää väärässä.
Keskiviikosta lähtien olen saanut tasaisin väliajoin perheen äidiltä sättimmissaarnoja kaikesta siitä, mitä olen tehnyt väärin. Monissa tilanteissa kyse ei kuitenkaan ole minun mielestäni väärin tekemisestä, vaan siitä, että K:lla (perheen äiti) on hyvin, hyvin, hyvin tarkka visio siitä, miten jokainen askare kuuluu hoitaa, ja kaikki hänen tavoistaan poikkeavat toimimistavat ovat sitten vääriä. Sinällään mulla ei ole mitään sitä vastaan, mutta asiassa turhauttaa se pikkuinen yksityiskohta, että mulle ei kerrota mistään tehtävästä etukäteen miten se sitten pitäisi hoitaa sillä maagisen oikealla tavalla. Perjantaisessa sättimistilanteessa kommentoin hoitavani kyseisen jutun Suomessa erilailla, mutta sanani tuntuivat menevän kuuroille korville. Lopuksi mulle jäi käteen se, että hänellä ei ole aikomusta kertoa minulle kaikkia sääntöjä, vaan minun täytyy ymmärtää ne itse. Mahtavaa.

Oltiin hollantilaisen au pairin kanssa tollasessa kivassa puutarhamaisessa ravintolassa lounaalla. Siellä oli tosi isot annokset!

Päätin katsella tilanteen etenemistä tällä viikolla. Jos jatkuva typeristä asioista valittaminen ja minun sorsimiseni ei lopu, yritän parhaani mukaan ottaa asian puheeksi (se kyllä tulee olemaan todella vaikea tehtävä), ja jos se ei tuota toivottua tulosta tai pahentaa tilannetta, lähden pois. Minulla ei ole intressiä kuunnella vieraan ihmisen motkotusta, eikä tämä perhe tai työ muutenkaan ole ollut niin kovin ihmeellistä. Saatan nyt kuulostaa nirsoilevalta luovuttajalta, mutta sittenpähän kuulostan. Vietin vaihtovuoteni antaen jatkuvasti hosteille mielessäni uusia mahdollisuuksia, eikä se tuottanut mitään hyvää, enkä aio tehdä samaa virhettä host-perheiden suhteen toista kertaa. Perheet ovat usein niin vakiintuneita (etenkin vanhemmat), etteivät he pahemmin muuta käytöstään tai ajatusmalliaan, etenkään jonkun ulkomailta määräajaksi tulleen vieraan ihmisen vuoksi.
Jos homma ei ala toimia tämän perheen kanssa, aion suurella todennäköisyydellä palata Suomeen toista perhettä kokeilematta. Sisäinen optimistini host-perheiden suhteen on piiloutunut (tai muuttanut kokonaan pois), eikä minulla oikein riitä au pair -kaverien hyvistä host-perheistä huolimatta enää uskoa koko touhuun. Tämä perhe, tämä "kulttuurivaihtokokemus" saa minulta vielä yhden mahdollisuuden, eikä sen enempää.

Mulla on täällä kämppiksenä tollanen hämähäkki. Se tulee joka ilta tohon samaan kohtaan mun vessan katonrajassa, ja aamulla se on aina kadonnut. Kiireinen, mutta täsmällinen pikkuällötys. Se saa elää niin kauan, kun se pysyy tuolla eikä tuu yhtään lähemmäs.

Jos tämä päivitys tai mahdollinen hyvin aikainen kotiinpaluuni (teenköhän samalla jonkun ennätyksen, jos lähden alle kuukauden sisään saapumisestani?) sitten tekee minusta jonkun silmissä heikon, niin ei voi mitään. Tiedän kuitenkin itse sen, että pysyessäni vaihtovuotenani Brasiliassa loppuun asti en ollut vahva. Olin liian heikko ja liian kiinni muiden mielipiteissä (tai siinä mitä kuvittelin heidän ajattelevan) myöntääkseni itselleni, että oman mielenterveyteni ja henkisen hyvinvointini vuoksi olisi ollut parhaaksi lähteä kesken pois. Eikä mua huvita tehdä samaa virhettä toista kertaa.

Mutta saa nähdä miten tässä käy, että jäänkö tänne vai lähenkö pois. Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa.

Siis jälleen ensi viikkoon (paitsi jos mulla on liikaa vapaa-aikaa ja ajatuksia ja päädyn kirjoittamaan uudestaan jo tällä viikolla :D)!

Höpinää ensimmäisistä päivistä

Heipä hei Lontoosta!

Täällä sitä nyt sitten ollaan, 20min junamatkan päässä Lontoon keskustasta, Beckenhamin kylässä, suht vieraiden ihmisten talon ylimmässä kerroksessa. Tähän mennessä mulla ei vielä ole ollut tavallisia työpäiviä, vaan lauantaiaamupäivänä tänne saavuttuani lähinnä tutustuin lapsiin ja lähialueeseen (ja onnistuin jo periaatteessa eksymään kertaalleen :D tai ainakaan en löytänyt sinne minne oli tarkoitus) ja eilen seikkailin junalla Lontooseen tapaamaan toista Suomesta tullutta au pairia. Tänään on kai edessä lähinnä lasten kanssa olemista, vaikken vieläkään taida olla niiden kanssa kolmestaan paria tuntia pidempään, ainakaan putkeen.

Satunnainen kuva Lontoosta. Pitihän tähän ny jotain kuvia laittaa.

Tähän mennessä tää homma ja perhe on vaikuttanut todella mukavilta. Perheen tyttäret E (7-vuotias) ja A (4-vuotias) on tosi suloisia ja suhteellisen tottelevaisia, joskin tosi energisiä ja etenkin nuorempi on välillä vähän villi. Vanhemmat, K (perheen äiti) ja M (perheen isä) on myös ystävällisen oloisia ihmisiä, jotka ainakin tähän mennessä on tehny miellyttävän selkeän eron mun vapaa- ja työajan välille. Tosin enhän mä ole työskennellyt kuin ehkä kaks tuntia... :D

Mun huone on tosi mukava ja valoisa, ja tosiaan tän talon kolmennessa kerroksessa, jossa ei mun huoneen ja kylppärin lisäksi ole mitään muuta. Säilytystilaa on tällä hetkellä melkein liikaakin, tulee hirveä hinku ostella kaikkea ihan vaan että saisi kaappeihin täytettä :D.

Meikäläisen huone täältä oven vierestä lattialta kuvattuna. Tätä koko tilaa ei oikein saa yhteen kuvaan, mutta tossa nyt näkyy varmaan kaikki oleellisin.

Odotan mielenkiinnolla, että mitä tästä vuodesta tulee. Työn arkeistuminen tuntuu ainakin nyt ajateltuna mukavalta, sillä uudessa alussa on aina omat stressitekijänsä ja hämmennyksensä. On hauskaa ajatella, että jossain vaiheessa mä ehkä osaan kulkea Lontoossa ilman suurempaa härdelliä ja hösellystä (eilen kotiinpaluuseen meni ehkä 1,5h kun etsittin ekana bussia jota ei löytynyt mistään ja sitten piti keksiä toinen tapa päästä oikealle juna-asemalle...). ja sitten ehkä vapaina viikonloppuina tai lomaviikkoina voin matkustaa toisiin kaupunkeihin katselemaan sikäläistä menoa.

Äsken tuolta alhaalta kuului vähän sellaista ääntä, että ehkä muutkin talossa nousee kohta ylös ja mun pitäis mennä näyttämään sinne naamaani.

Taas kerran musiikkivideo, joka menee multa vähän ohi. Mut tää kappale on kiva!