Jäädäkö vaiko eikö jäädä?

Hello!

Toinen viikko Briteissä pyörähti käyntiin viikonloppuna, mutta ainakaan tähän hätään en voi kehuskella loistavalla mielialalla, ihanimmalla host-perheellä ja mahtavimmalla työpaikalla.

Aloitetaan nyt kuitenkin positiivisemmin. Keskiviikkona tapasin saksalaisen au pairin kanssa kahvilla, torstaina hollantilaisen au pairin kanssa lounaalla, perjantaina suomalaisen au pairin kanssa Hyde Parkissa ja eilen, sunnuntaina, oltiin kansainvälisellä piknikillä kuuden suomalaisen au pairin voimin. Tähän mennessä tapaamani au pairit ovat olleet kaikki todella mukavia ja ystävällisiä, ja heitä on aina kiva tavata.
Olin myös eilen läheisessä baptistikirkossa, ja tutustuin moneen sympaattiseen brittiläismummoon ja -vaariin, jotka olivat hekin todella kilttejä ja hauskoja.

Hyde Parkissa oli tollanen lätäkkö, jossa oli paljon lintuja.

Nyt sit siihen valittamiseen :D Sori jo etukäteen.
Lapsista vanhempi, E, on - kuten edellisessä merkinnässä totesin - tosi suloinen ja aika tottelevainen tyttö, muttta A, eli nuorempi, on hankalampi tapaus niin mun kuin kaikkien muidenkin seurassa. Kyseinen pikkulikka on päättänyt saada kaiken mitä haluaa heti paikalla, eikä suoraansanottuna vastaanota vastustavia mielipiteitä kovinkaan hyvin. A saa riidan aikaan mistä tahansa ja alkaa sitten lyödä ihmisiä/huonekaluja ja kirkua, ja kirkuukin sitten niin kauan, että unohtaa mistä suuttui tai löytää toisen keinon saada tahtonsa läpi. A:n raivarin iskiessä rauhoittelu, huomion vienti muualle (tai sen yritys), tiukasti sanominen? Yhtä tyhjän kanssa.

Tästä talolta nopein reitti Beckenhamin keskustaan kulkee tollasen hassun pikkutien kautta, jonka varrella on kaks tunnelia ja ympärillä ihmnisten puutarhoja.

Ongelma numero kaksi lienee tässä perheessä ylipäätään. Mua ei perehdytetty tähän työhön oikeastaan lainkaan, vaan työtehtäviä vaan alettiin suoraan siirtää mulle. Oletin siinä tilanteessa, että saan sitten varmaan hoitaa pyykinpesun, lastenvahtimisen sun muut askareet niin kuin parhaaksi näen. Mutta oijoi, en olis voinu olla enempää väärässä.
Keskiviikosta lähtien olen saanut tasaisin väliajoin perheen äidiltä sättimmissaarnoja kaikesta siitä, mitä olen tehnyt väärin. Monissa tilanteissa kyse ei kuitenkaan ole minun mielestäni väärin tekemisestä, vaan siitä, että K:lla (perheen äiti) on hyvin, hyvin, hyvin tarkka visio siitä, miten jokainen askare kuuluu hoitaa, ja kaikki hänen tavoistaan poikkeavat toimimistavat ovat sitten vääriä. Sinällään mulla ei ole mitään sitä vastaan, mutta asiassa turhauttaa se pikkuinen yksityiskohta, että mulle ei kerrota mistään tehtävästä etukäteen miten se sitten pitäisi hoitaa sillä maagisen oikealla tavalla. Perjantaisessa sättimistilanteessa kommentoin hoitavani kyseisen jutun Suomessa erilailla, mutta sanani tuntuivat menevän kuuroille korville. Lopuksi mulle jäi käteen se, että hänellä ei ole aikomusta kertoa minulle kaikkia sääntöjä, vaan minun täytyy ymmärtää ne itse. Mahtavaa.

Oltiin hollantilaisen au pairin kanssa tollasessa kivassa puutarhamaisessa ravintolassa lounaalla. Siellä oli tosi isot annokset!

Päätin katsella tilanteen etenemistä tällä viikolla. Jos jatkuva typeristä asioista valittaminen ja minun sorsimiseni ei lopu, yritän parhaani mukaan ottaa asian puheeksi (se kyllä tulee olemaan todella vaikea tehtävä), ja jos se ei tuota toivottua tulosta tai pahentaa tilannetta, lähden pois. Minulla ei ole intressiä kuunnella vieraan ihmisen motkotusta, eikä tämä perhe tai työ muutenkaan ole ollut niin kovin ihmeellistä. Saatan nyt kuulostaa nirsoilevalta luovuttajalta, mutta sittenpähän kuulostan. Vietin vaihtovuoteni antaen jatkuvasti hosteille mielessäni uusia mahdollisuuksia, eikä se tuottanut mitään hyvää, enkä aio tehdä samaa virhettä host-perheiden suhteen toista kertaa. Perheet ovat usein niin vakiintuneita (etenkin vanhemmat), etteivät he pahemmin muuta käytöstään tai ajatusmalliaan, etenkään jonkun ulkomailta määräajaksi tulleen vieraan ihmisen vuoksi.
Jos homma ei ala toimia tämän perheen kanssa, aion suurella todennäköisyydellä palata Suomeen toista perhettä kokeilematta. Sisäinen optimistini host-perheiden suhteen on piiloutunut (tai muuttanut kokonaan pois), eikä minulla oikein riitä au pair -kaverien hyvistä host-perheistä huolimatta enää uskoa koko touhuun. Tämä perhe, tämä "kulttuurivaihtokokemus" saa minulta vielä yhden mahdollisuuden, eikä sen enempää.

Mulla on täällä kämppiksenä tollanen hämähäkki. Se tulee joka ilta tohon samaan kohtaan mun vessan katonrajassa, ja aamulla se on aina kadonnut. Kiireinen, mutta täsmällinen pikkuällötys. Se saa elää niin kauan, kun se pysyy tuolla eikä tuu yhtään lähemmäs.

Jos tämä päivitys tai mahdollinen hyvin aikainen kotiinpaluuni (teenköhän samalla jonkun ennätyksen, jos lähden alle kuukauden sisään saapumisestani?) sitten tekee minusta jonkun silmissä heikon, niin ei voi mitään. Tiedän kuitenkin itse sen, että pysyessäni vaihtovuotenani Brasiliassa loppuun asti en ollut vahva. Olin liian heikko ja liian kiinni muiden mielipiteissä (tai siinä mitä kuvittelin heidän ajattelevan) myöntääkseni itselleni, että oman mielenterveyteni ja henkisen hyvinvointini vuoksi olisi ollut parhaaksi lähteä kesken pois. Eikä mua huvita tehdä samaa virhettä toista kertaa.

Mutta saa nähdä miten tässä käy, että jäänkö tänne vai lähenkö pois. Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa.

Siis jälleen ensi viikkoon (paitsi jos mulla on liikaa vapaa-aikaa ja ajatuksia ja päädyn kirjoittamaan uudestaan jo tällä viikolla :D)!

Höpinää ensimmäisistä päivistä

Heipä hei Lontoosta!

Täällä sitä nyt sitten ollaan, 20min junamatkan päässä Lontoon keskustasta, Beckenhamin kylässä, suht vieraiden ihmisten talon ylimmässä kerroksessa. Tähän mennessä mulla ei vielä ole ollut tavallisia työpäiviä, vaan lauantaiaamupäivänä tänne saavuttuani lähinnä tutustuin lapsiin ja lähialueeseen (ja onnistuin jo periaatteessa eksymään kertaalleen :D tai ainakaan en löytänyt sinne minne oli tarkoitus) ja eilen seikkailin junalla Lontooseen tapaamaan toista Suomesta tullutta au pairia. Tänään on kai edessä lähinnä lasten kanssa olemista, vaikken vieläkään taida olla niiden kanssa kolmestaan paria tuntia pidempään, ainakaan putkeen.

Satunnainen kuva Lontoosta. Pitihän tähän ny jotain kuvia laittaa.

Tähän mennessä tää homma ja perhe on vaikuttanut todella mukavilta. Perheen tyttäret E (7-vuotias) ja A (4-vuotias) on tosi suloisia ja suhteellisen tottelevaisia, joskin tosi energisiä ja etenkin nuorempi on välillä vähän villi. Vanhemmat, K (perheen äiti) ja M (perheen isä) on myös ystävällisen oloisia ihmisiä, jotka ainakin tähän mennessä on tehny miellyttävän selkeän eron mun vapaa- ja työajan välille. Tosin enhän mä ole työskennellyt kuin ehkä kaks tuntia... :D

Mun huone on tosi mukava ja valoisa, ja tosiaan tän talon kolmennessa kerroksessa, jossa ei mun huoneen ja kylppärin lisäksi ole mitään muuta. Säilytystilaa on tällä hetkellä melkein liikaakin, tulee hirveä hinku ostella kaikkea ihan vaan että saisi kaappeihin täytettä :D.

Meikäläisen huone täältä oven vierestä lattialta kuvattuna. Tätä koko tilaa ei oikein saa yhteen kuvaan, mutta tossa nyt näkyy varmaan kaikki oleellisin.

Odotan mielenkiinnolla, että mitä tästä vuodesta tulee. Työn arkeistuminen tuntuu ainakin nyt ajateltuna mukavalta, sillä uudessa alussa on aina omat stressitekijänsä ja hämmennyksensä. On hauskaa ajatella, että jossain vaiheessa mä ehkä osaan kulkea Lontoossa ilman suurempaa härdelliä ja hösellystä (eilen kotiinpaluuseen meni ehkä 1,5h kun etsittin ekana bussia jota ei löytynyt mistään ja sitten piti keksiä toinen tapa päästä oikealle juna-asemalle...). ja sitten ehkä vapaina viikonloppuina tai lomaviikkoina voin matkustaa toisiin kaupunkeihin katselemaan sikäläistä menoa.

Äsken tuolta alhaalta kuului vähän sellaista ääntä, että ehkä muutkin talossa nousee kohta ylös ja mun pitäis mennä näyttämään sinne naamaani.

Taas kerran musiikkivideo, joka menee multa vähän ohi. Mut tää kappale on kiva!

Vielä on kesää jäljel- oho, ei olekaan.

Moro, tere ja päivää!

Ensin oli monta kuukautta, sitten yksi, pari viikkoa ja nyt enää muutama päivä. Laskutavasta riippuen jäljellä on kolme tai neljä päivää, mutta miten tahansa laskettuna aika kotimaassa on jo vähissä.

Mun alun alkaenkin lyhykäinen to do -listani on jo lyhentynyt aika mukavasti. Suvun sekametelisoppajuhlat on juhlittu, viimeisetkin kaverit hyvästelty, pienet muistiaiset työnantajaperheelle hankittu (lapsille Astrid Lindgrenin satukirja ja koko perheelle suklaata), autokoulun kolmas vaihe aloitettu (tulin just arvioivan ajon tunnilta, iltapäivällä on jotain liukastelua ajoradalla ja huomenna on taatusti-ah-niin-tärkeää teoriaa) ja tulevien työnantajien taloa google mapsista stalkattu.

Mut ei sillä, kyllä sieltä listalta vielä tekemistä löytyy. Pitää pakata, siivota huone loppuun (se on jo vähän siistimpi kuin viime päivityksen aikaan :D), kaivaa jostain joku todistus vakuutuksesta (luulisin?), ottaa joku kopio passista ja hakea pankkiin tilatut punnat.

Pientä hermostuneisuutta aiheuttaa se, että mun piti viedä uusi, reilun kuukauden vanha läppärini huoltoon näytön ongelmien takia, eikä se ehdi kotiutua sieltä ennen kuin mä lähden. Otan nyt sit mukaan vanhan koneen (joka tilttaa parin viikon välein ja on ärsyttävän iso ja painava verrattuna toho uudempaan) ja sit kun veli tulee käymään Lontoossa joskus tossa syksyllä, niin se tuo sen - toivottavasti ongelmitta toimivan - koneen mukanaan. Mitä olisikaan elämä ilman ärsyttäviä pikkuongelmia...

Lähteminen ei tunnu kovinkaan realistiselta ajatukselta, tosin eihän se koskaan oikein taida tuntua. Jännittää toki ja samalla on sekä iloinen että haikea olo, mut sitten tavallaan ei kuitenkaan tunnu mitenkään kamalan ihmeelliseltä. Se on ehkä ihan hyvä, kun eihän siitä ikinä tiedä, että millaista siellä Lontoossa on. Voi olla, että se on mun elämän paras vuosi, voi olla että tuun ekalla maitojunalla kotiin. Toivon parasta ja yritän parhaani mukaan olla pelkäämättä :D.

Tää on kiva kappale, mutta toi musiikkivideo on ihan älytön :D

Mä voin kuvitella ku jotku levy-yhtiön isot kihot - tai ketkä noita videoita sit kehitteleekään - on ollu ihan liekeissä jossai palaverissa.

Tyyppi1: Okei, tiiätkö, mä haluan pudottaa tässä ton laulajan katolta.

Tyyppi2: Ei me niin voida tehä.

1: No mut mä haluun.

2: Me voidaan muokata se näyttämään siltä, että se putoais jostain.

1: Kai se kelpaa... Sit lisäks mä haluun sinne bussin.

2: Mitä me sillä tehään?

1: En mä tiiä, kai se päälaulaja voi seistä sen päällä.

2: Ööh... No... Selvä.

1: Hei nyt mä tiiän mitä mä haluun! Lentävän puhelinkopin!

2: Mitä?

1: Joo, lentävän puhelinkopin! Se laulaja voi olla siellä tytön kanssa!

2: Minkä ihmeen takia?

1: Mä vaan haluun.

2: Mut sit meil ei ois varaa hankkia sinne enempää ihmisiä kuin ne kaks laulajaa ja se tyttö.

1: Mut me saatais sinne lentävä puhelinkoppi?

2: Joo...

1: Sit se on just hyvä.

Sori mä innostuin liikaa :DD Mut mä en vaan useinkaan ymmärrä musiikkivideoita, kun niissä on kaikkea outoa.

Kesästä ja läksiäisistä

Hej på dig!

Elokuu lähestyy loppuaan ja meikäläisen päivät Suomessa käy vähiin. Yritin olla melkein koko kesän ajattelematta lähtöä, koska pyrin välttelemään suuria ennakko-odotuksia, mutta ehkä tässä vaiheessa asiaa kannattaa jo vähitellen alkaa ajatella :D

Heinäkuu meni pitkälti lomaillessa, enkä nyt elokuussakaan ole tehnyt mitään kovinkaan ihmeellistä. Kävin Norjassa ja muuten olen nähnyt kavereita - jotka lähtevät kaikki vähän eri suuntiin - ja yrittänyt siivota huonettani siihen kuntoon, että sen kehtaa taakseen jättää (siinä on pitkä ja raskas urakka, tavaraa on liikaa ja säilytystilaa liian vähän, eikä kieltämättä allekirjoittaneen motivaatio siivoamiseen ole koskaan ollut korkein mahdollinen).

Norja on ihana!

Tulevana viikonloppuna on edessä suvun yhteiset juhlat, joissa juhlitaan mennyttä kesää, useamman lähekkäin syntyneen syntymäpäiviä ja monen serkun läksiäisiä. Mun lisäksi kaksi on lähdössä ulkomaille ja ihan täällä kotimaassakin pysyttelevä serkkuparvi hajoaa taas eri kaupunkeihin.

Lähtöön on vähän reilut kaksi viikkoa. Jännitystä vähentää vähän se, että tiedän jo kaksi Lontoon alueelle tulevaa au pairia. Facebookissa on myös monia ryhmiä au paireille, joten ehkä tällainen hölmöläinenkin löytää sieltä kavereita vapaapäiville.

Jännitystä puolestaan lisää se, että en ole ollut hirveästi yhteyksissä tuleviin työnantajiini (välikommentti: pieni kriisi jo siinä, etten oikein tiedä miten kutsuisin heitä esim. tässä blogissa. Monet au pairit puhuvat host-perheestä, mutta itse en mielelläni käyttäisi kyseistä termiä... Mutta no, saa nähdä), eli en tiedä heistä hirveästi. En esimerkiksi ole täysin varma työajoistani, työtehtävistäni tai tiedä heidän osoitettaan. Mutta ei huoleen varmaan ole syytä, kyllä asiat selviävät ajallaan.

Ehdoton tän kesän hittibiisi - ainakin mulle!

ps. Kirjoitin ekaan merkintään siitä, että pyrin pitämään tämän blogin ajan tasalla, mutta aion aloittaa vakituisemman päivittämisen vasta Lontooseen päästyäni. Eli tämä aluksi epätasaisen harvana pysynyt päivitysväli on jo etukäteen harkittu :D.

Lentolipuista ja kesätöistä

Heippodei!

Painoin valkolakin päähäni, olin töissä kolme viikkoa (eka kesätyö on eka kesätyö, vaikka se kestäiskin vaan alle kuukauden) ja tänään varasin lennon Lontooseen. Ekaa kertaa elämässäni tein yksin lentovarauksen ja ekaa kertaa elämässäni sain sähköpostiini vain menolipun. Turha siitä on draamailla, joulunahan mä jo tuun käymään Suomessa, mut oli se silti aika hurjaa.

Kesätöissä olin paikallisten koulujen kesälomatoiminnassa, ja se oli tulevaisuutta silmällä pitäen aika hyödyllistä. En ole ennen työskennellyt noin pitkää putkea lasten kanssa, joten oli rohkaisevaa huomata, että kyllä mä pärjään niiden kanssa ihan hyvin. Monet lapset on kuitenkin tosi älykkäitä ja hauskoja tapauksia, ja moni niistä on pohjimmiltaan suhteellisen kiltti, vaikka päälle päin muulta näyttäiskin.
Plus ens vuonna hoidokeikseni päätyneet lapset ovat ymmärtääkseni tiedonjanoisia ja lukemisesta kiinnostuneita ja sehän on ehdottomasti vaan plussaa! On aina hauskaa saada outoja asioita googletuslistalleen.

Mun to do -lista lähtöä ajatellen on ainakin toistaiseksi aika lyhyt. Pitää hankkia uusi passi ja ostaa tuulitakki jne, mut mitään hirveen ihmeellistä ei sillä listalla ole. Se hyvä puoli onkin siinä, kun lähtee au pairiksi vaihtovuoden suomalla kokemuksella; etukäteen hoidettavat asiat tuntuvat pieniltä ja vähäisiltä iänikuisiin vaihtari- ja viisumihakemuksiin verrattuna.

64 päivää ja sitten mä lähden Lontooseen... Ohhoh.

Tää on kiva kappale, jotenki tosi hyväntuulinen ja keveä.

Aluksi

Heipparallaa ja tervetuloa tähän blogiin!

Olen Roosa, 20-vuotias, viikkoa vaille valmis ylioppilas, ex-vaihtari ja huono blogien aloittaja. Tämä on järjestyksessä neljäs aloittamani blogi, joista yhden olen poistanut ja toisen piilottanut. Kolmas (vaihtovuoden aikainen Roosa maailmalla) on yhä olemassa, ja tätä blogia voikin tahtoessaan pitää sen itsenäisenä "jatko-osana" - joka toivottavasti ei jatko-osille ominaiseen tapaan floppaa.

Olisin toki voinut jatkaa asiaa tuohon edelliseen, mutta halusin hienostella ja pitää vaihtovuoden aikaisen blogin sellaisena millaiseksi sen aikoinaan pari vuotta sitten jätin.

Lähtö maailmalle on siis toivottavasti jälleen pian edessä. Tällä kertaa suuntana Eurooppa, tarkemmin sanottuna Iso-Britannia tai Irlanti, lähdön ajankohtana elo-syyskuun vaihde ja paluupäivä hämärän peitossa. Tällä hetkellä olen yhteydessä muutamaankin perheeseen ja yritän olla tekemättä liian äkkinäisiä päätöksiä. Vaihtovuonna perheeni oli... no... vaikea, ja toivoisin että tällä kertaa minulla kävisi parempi tuuri.

Eipä minulla kai nyt muuta. Aikomuksenani on yrittää pitää tämä blogi paremmin ajan tasalla (köh, vaihtariblogissani yleisin päivitysväli taisi olla useammassa kuukaudessa), mutta saa nähdä miten käy!

Ja ehkä seuraavan päivityksen aikoihin tiedän jo tarkemmin mihin olen menossa... :)

Toivotan teillä hauskaa iltaa tämän höttöisen kappaleen siivin, euroviisuissa on onneks aina kivoja lauluja!